maanantai 3. lokakuuta 2011

Vau-arkkitehtuuri

Piharakennuksen suunnittelu vau-arkkitehtuuria käyttäen. Yksi kuvaamataidon lempitöistäni koskaan. Sen suunnittelu opetti muotoilun merkitystä ja harjoitti hieman arkkitehtuurista silmää. Suunnittelemani rakennuksen käyttötarkoitus on yhdistetty sauna ja varastorakennus.
    Työskentely sujui luontevasti. ainoana ongelmana oli saada savupiipun vavrsi sopivaksi kartion muotoiseen kattoon, mutta hieman leikkelemällä sekin onnistui. Alkuperäisiin suunnitelmiini kuului ympyrän mallinen pohja, muuta muita yksityiskohtia muutin tehtävän aikana jonkin verran. Esimerkiksi katon oli alun perin tarkoitus olla suora kartio, mutta käänsinkin sen vinoon. Valmiista työstä tuli hieman yksinkertainen, mutta se täytti odotukseni täysin. Olen oikein tyytyväinen tähän teokseeni.

Kansio

Kansion oli tarkoitus olla ensimmäinen työ  kurssilla, mutta minulla se jäi loppupäähän. Leimasimen ja kansion valmistaminen oli mutkatonta ja helppoa. Kurssin ensimmäiselle työlle tyypillisesti työ oli vain "lämmittelyä", nopea pikkutyö jossa sai käyttää hieman omaa luovuuttaankin. Siksi tehtävä ei varsinaisesti opettanut mitään, muttei se kyllä turhakaan ollut.
    Kansion pohjaväri ja leimasinkuvio olivat jo etukäteen täysin varmat, mutta kuvioiden sijaintia muutin aika paljon alkuperäisistä suunnitelmistani. Itse asiassa improvisoin ne kokonaan. Lopputulos ei silti ollut yhtään paha, vaan aika lailla tavallinen suoritus minulta.

Aurinkotuoli

Aurinkotuolin pienoismallin rakentaminen oli mielenkiintoista ja minulle uutta. Pidän juuri tällaisesta näpertelystä ja suunnittelusta. Tehtävä opetti minulle hieman rakenteista ja muodoista, sekä niiden muodostamasta kokonaisuudesta. Tällaisia asioita voi tarvita tulevaisuudessa esimerkiksi valittaessa sopivia kalusteita asuntoon ja yleensäkin kaikessa rakentamisessa ja muotoilussa.
    Lopputulos vastasi täysin odotuksiani. Alkuperäinen suunnitelmani toteutui paria yksityiskohtaa lukuunottamatta täydellisesti, jopa paremmin kuin odotin. Sitä paitsi, muutamat ensimmäisiin ajatuksiini tekemät muutokset vain paransivat tulosta. Työ ei kuitenkaan ollut aivan ongelmaton, sillä rakenteiden saaminen oikeisiin asentoihin ja niiden pitäminen paikallaan tuotti hieman ongelmia. Tämä aiheuttikin lopulta yhden virheen: penkin toisen sivun istuinosa kohosi kuumaliiman nostamana hieman ylöspäin. Tästä huolimatta olen työhöni erittäin tyytyväinen. Selvästi parhaiten onnistunut työni kurssilla.